Sunnuntaina mulla olikin sitten ekaa kertaa aikoihin iso heppa tai heppa ainakin, Lotta! Joskus Lotta olikin yks mun lempihepoista, mutta nyt määhän oon siirtyny pikkuponeihin ja Lotta jää jo pikkuhiljaa mammalomalle, varsa syntyy kesällä..
Lotta olikin jo valmiina tunnilla, odottelun jälkeen pääsin heti kiipeämään selkään. Tytin ja Texasin jälkeen Lotta oli aikas ison tuntuinen. Kyllä mä silti siihen totuin jo alkukäyntien aikana, ja silloin kun piti jo ottaa ohjia käteen, ei enää se tuntunutkaan niin ylisuurelta.
Pienen käyntipätkän jälkeen aloimme ravailemaan ympyröitten ja volttien kera, kun aihekkin oli ympyrät ja voltit. Kauheen hitaalta tuntui se ravi, kun pieneen ja tikkaavaan oli tottunut :D
Kun molempiin suuntiin oli ravattu, aloimme jo nostaa laukkoja. Lotan laukka tuntui tosi oudolta, jäykältä, mutta saattaa osin johtua myös varsasta. Tai sitten siitä, että mä en ole mennyt, saatikka sitten laukannut hepalla pitkäänpitkään aikaan.
Välikäyntien jälkeen otimme taas ohjia tuntumalle ja aloimme tulemaan seuraavanlaista tehtävää jalustimet ristissä kaulalla: vasemmanpuoleiselle sivulle tuli loiva kiemuraura ravissa, ja sinne keskimmäiseen kiemuraan voltti silleen hienosti :D Toiselle sivulle tuli päädystä H- tai S-kirjaimeen (suunnasta riippuen, ensin H) laukkaa ja molempiin päätyihin tuli vielä ympyrät. En yhtään tiiä kuinka hyvin ne meni, mutta ainakin pysyin selässä xd
![]() |
| 2014 leiri, eka estetunti Lotalla :D |
Loppuravien jälkeen kävelimme vielä hetken ennen seuravan tunnin alkua. Saimme myös kertoa opettajalle vielä heppa(poni)toiveet: Tytti, Piksu, Sarke, Pimu.
Tästä en kauheen pitkää jaksanu tehä, hehheh.. Nyt siis seuraavan kerran olen varmaan menossa keskiviikkona ratsastamaan Texasasilla, josta kirjoittelen sitten. Ja lauantaina onkin jo ne HH-taitokoulukisat EVRK:lla! xd
-Hilla
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti