Olin taas tänään aamulla 9 maissa tallilla, joka meinasi sitä 7.45 heräämistä lauantaiaamuna.. Mä olin kuitenkin tosi virkeä, koska oli jo niin valosaa ja lämmintä!! Äiti oli taas mukana "kuvaamassa", mutta lähes kaikki on sitten videolla. No, meinasin tehdä sitten jonkinnäköisen koosteen niistä videoista, mutta niistä ehkä kaksi oli edes joten kuten onnistuneesti kuvattu..
Tallille tosiaan saavuttiin ihan vähän enne yhdeksää, ja sainkin hakea jo suoraan 2 riimua tallista. Mä lähdin ekaksi hakemaan Texasta- ja äiti Petteriä tarhasta. Ponit saatiin laitettua aika nopeasti kuntoon, ja ekana mä hyppäsin Petterin selkään. Kävelin kentälle, lyhensin jalustimet ja kävelin vielä lisää alkukäyntejä.
Alkuverkkaa en nyt jaksa selittää, joka kerta estetunneilla se on kuitenkin ihan saman lainen :D Vielä ennen hyppäämistä mä kuitenkin mä yritin saada vähän vauhtia ja ryhdikkyyttä poniin, joten pitkillä sivuilla pidensin- ja lyhyillä kokosin laukkaa. Annoin Petterin kävellä vielä kunnolla ennen esteitä.
Ensiksi hypättiin ihan pikku esteitä täyskaarroilla, joka itseasiassa onnistui ainakin toiseen suuntaan ihan hyvin. Toisessa, vaikeammassa suunnassa tultiin pari kertaa alkuun huonoilla teillä, josta sitten seurasi huonoja hyppyjä. Sitten, kun molempiin suuntiin meni hyvin, pienensimme kaarta. Petteri kuitenkin selviytyi hienosti, ja saimme taas kävellä.
| lääst jier tuu |
Sen jälkeen meijän oli tarkotus tulla pientä rataa. Ensin päästiin tulemaan yksi linja (tarkistettiin väli) ja vauhti pääsi aika kovaksi, eli tultiin viiden askeleen väli neljällä :D Se oli kuitenkin ok, eli väliä ei pienennetty. Esteet laitettiin n. 50-60 senttisiksi, ja tulin sitten radan: ensin ristikko-okseri linja, yksittäinen pysty, aika pitkän tien jälkeen pysty, josta kaarevalla tiellä vielä toinen pysty. Muuten meni ihan kivasti, mutta ton ekan linjan jälkeen vauhti lähti vähän hiipumaan ja tokavikalla pystyllä tultiin kuskin säätämisen takia väärässä laukassa alas.
Käveltiin taas hetki samalla, kun Anna nosti esteitä n. 70 cm ja tultiin rata vielä uudestaan. Nyt itseasiassa meni tosi kivasti ja päätettiin lopettaa hyppääminen hyvään suoritukseen. Ravailin siis vielä jotain loppuraveja, jonka jälkeen nousin Texasin selkään (äiti alkoi "loppukävelyttämään" Petteriä maasta käsin).
Texasilla pääsin myös heti aloittamaan verkkaamisen näillä perus raviympyröillä, kun äiti oli kävelyttänyt senkin. Ää, se tuntu tosi pikkuselta, ihan kun olis istunu maassa!! Otin vaan pari nostoa kumpaankin suuntaan. Texas oli superkiltillä tuulella + se oli aika reipaskin :3
Esteet laskettin taas Texaskokoon ja tultiin suoraan sama rata mikä Petterin kanssa. Meni aika hyvin, Texas oli kiltti, vaihtoi laukat hyvin jne., mutta tokavikalta esteeltä ei meinattu päästä enää vikalle. Kyllä me se yli tultiin, tiedä sitten millanen se tie oli.. Pienen kävelytauon ja esteitten nostamisen (jos jotain kiinnostaa, niin ne oli n. 40 cm pystyjä xd) jälkeen tultiin kaksi kertaa vielä kahdeksikkomaisesti vähän lyhyempi rata, joka molemmilla kerroilla meni aika hyvin. Siihen oli siis hyvä lopettaa. Hienot Texas ja Petteri ❤️
Joka ikinen kerta pakko taas kertoa siitä, että mulla on huomenna taas mun sunnuntain tunti EVRK:lla xd Texasilla varmaan menen ratsastamaan vasta keskiviikkona, mutta sitä enne varmaan kuitenkin teen yhden postauksen yhdesä jutusta.. No, moikka!
-Hilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti