keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kevyt kevätratsastus Petterillä

Eilen taas sää oli mitä ihanin kun tulin tallille jo joskus puolineljältä. Ponit oli siirretty jo kesälaitumille, joten otin kameran ja Petterin riimun ja lähdin kävelemään laitumelle päin.
Nappasin poneista vähän kuvia ja otin sitten Petterin mukaan ja menin laittamaan sitä kuntoon. Mulla oli tosi paljon aikaa, joten harjasin sen ihan huolella ja laitoin kamat päälle.

Juuri ennen kun olin lähdössä kentälle, ensimmäiset kesäponit, Alma ja Pommi, tulivat ratsastajineen vastaan. Petteri olisi halunnut vain jäädä hirnumaan kavereita :3


Alkukäyntien jälkeen mä aloin verkkaamaan ihan tavallisesti. Petteri oli tosi kiva, laukassa se heräsi kunnolla. Verkan jälkeen kävelin hetken pitkin ohjin, tulin alas selästä ja menin siivoamaan kakkoja kentältä. Kun olin just toisessa päädyssä, niin kentälle tulee kettu! Ihmetteltiin sitä siinä Petterin kanssa, kun kettu vaan rennosti kävelee läpi kentän, välillä pyähtelee ja tekee jotain ympyröitä ja sitten vaan lähtee rauhallisesti pois. 



Nousin takaisin selkään ja otin heti ohjat käteen. Aijoin käyttää hyödyksi sitä, että oltiin Petterin kanssa vaan kahdestaan kentällä ja rupesin kävelemään kolmikaarisella kiemurauralla hahmotellen meille tehtävää. En jaksa sitä yksityiskohtaisesti selostaa, mutta siihen tuli siirtymiä, askeleenpidennyksiä ja -lyhennyksiä, temponmuutoksia ja voltteja kaarien sisään. Petteri meni oikein kivasti varsinkin parin kerran jälkeen :3



Pienen käyntipätkän jälkeen ennen loppuhölkkäilyä tein vielä molempiin päätyihin laukkaympyrät, toisella sivulla tavoittelin keskiravia ja toisella yritin koota Petteriä ravissa. Tein siis koko jutun muutaman kerran ja loppuun vielä tosiaan hölkkäilin tosi rennosti ravissa vähän pitemmin ohjin ja tein jotain ympyröitä. 
Enne kentältä lähtöä mä vielä siivosin yhet kakat. Petterin mä riisuin varusteista ja harjasin taas kunnolla. Toinen oli vähän hionnutkin, joten hain ämpärin ja sienen jolla sitten pesin ponia.

Vein Petterin takaisin laitumelle ja jäin sinne rapsuttelemaan poneja vartiksi. Mulla oli tosi paljon aikaa vielä sen jälkeenkin, joten suitsien puhdistamisen jälkeen siivoilin vielä lisää kakkoja pihalta xd

-Hilla





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti