maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kaksi tuntia Donnailua

Sunnuntaina sain kokeilla Tupunan ratsupihalla uutta tuttavuutta, mustaa Donna-ponia. Meillä oli taas kaksari yhdestä kahteen, enkä saanut pikkuveljeä kuvaamaan, joten en enään eilen jaksanut tehdä omaa postausta tästä, kun tänään menisin kuitenkin ratsastamaan uudestaan.

kaikki kuvat maanantailta. mun mummi siis otti nää PUHELIMELLA, eli laatu mitä paras
Saavuttiin tallille siinä puolen maissa ja sain hakea Donnan tarhasta. Laitettiin ponit kuntoon, noustiin kentällä selkään ja alettiin kävelemään alkukäyntejää sillä aikaa, kun taas uusi opettaja kyseli tasojamme jne. Donna oli jo alkukäyntien aikana aika hidas, eli mä otin vielä raipan ennen tunnin alkua.

Verkka alotettiin vaan tekemällä käynnissä pysähdyksiä pituushalkaisijalla. Donnalla tuntui olevan vähän huono tasapaino ja sai oikeasti ratsastaa, että se meni hyvällä ryhdikkäällä käynnillä suoraan. Pysähdykset kuitenkin onnistuivat ihan ok. Kun alettiin ottamaan ravia (tultiin edelleen sitä pituushalkaisijaa, mutta pysähdysten sijaan tehtiin keskelle pienet voltit), Donna oli taas tosi hidas eikä se tuntunut olleenkaan jäntevälle, se oli enemmänkin vähän löllö (mä en tosiaan keksinyt paremaa sanaa :D). Jossain vaiheessa jätettiin pituushalkaisijat pois ja vaihdettiin ne pysähdyksiin lyhyillä- ja ympyröihin pitkillä sivuilla (ja jossain vaiheen vaihdoimme vielä ympyrät askeleenpidennykksiin). Molempien suuntien jälkeen annettiin heppojen kävellä.

superlaama
Sen jälkeen ruvettiin ottamaan myös laukkaa. Pitkille sivuille tehtiin laukassa keskiympyrät ja lyhyillä sivuilla pysähdyttiin ja peruutettiin pari aseklta. Laukkaosuus meni mulla ja Donnalla varmaan koko tunnissa parhaiten. Ympyrät olivat siistejä ja Donna kuunteli kivasti. Pysähdyksetkin meni kohtuullisesti, mutta peruutukset olivat opettajan mukaan Donnalle vaikeampi juttu, tosin nekin jossain vaiheessa alkoivat sujumaan paremmin. Kun olimme tehneet tätä molempiin suuntiin, jäimme vielä hetkeksi työstämään laukkaa.

Nopeiden välikäyntien jälkeen ravailtiin loppurvait loivilla kiemraurilla. Alkuun Donna vähän kiihdytteli eikä taipunut kunnolla kaarteissa, mutta pikkuhiljaa sain sen ravaamaan vähän paremmin :D

Tunti meni kokonaisuudessaan aika huonosti, mutta opettajan mukaan meni ihan hyvin kun hevosena oli kuitenkin Donna. Vasta jälkeenpäin siis kuulin, että Donna alkaa helposti määräilemään ratsastajaa ja sen jälkeen päättämään itse mitä tunnilla tehdään ja varsinkin pienet ratsastajat säikähtävät Donnan isoa laukkaa eivätkä siis pysty työstämään sitä. Musta Donna kuitenkin oli ihan kiva ja suht helppo tapaus, ainoastaa ehkä tosiaan vähän testaileva. Kun pari kertaa ponille sanoi selvästi, että tehdään niinkun ratsastaja pyytää, niin nopeasti se sen lopetti

katse
---

Tänään oltiinkin sitten taas ratsastamassa. Nyt kaksarin sijasta meillä olikin kolmari, kun myös mun pikkuveli tuli tunnille (pikkuisella Pena-ponilla taluttajan kanssa, ei osallistunut meidän tehtäviin)! Mulla oli siis taas Donna ja mun mummi oli tällä kertaa kuvaamassa (puhelimella :D).

Sain taas hakea Donnan jostain toisesta "irtoinaisesta" karsinasta ja toin sen talliin. Kun kaikki hepat oli valmiina, noustiin selkään ja laitettiin jalustimet sopiviksi (tosin mulla oli jo eilisen jäljiltä sopivat, kun Donnalla ei siinä välissä ollut kukaan muu ratsastanut). Heti kun otettiin ohjia käteen aloin työstämään Donnan käyntiä. Nyt se oli taas aika tahmea eikä meinannut ollenkaan pysyä kasassa. Ravissa aika nopeasti alettiin tulemaan puomeja, jotka auttoivat meitä sen sopivan rytmin ja askelmitan löytämisessä. Ei siis sillä, että se olisi mennyt hyvin :D.


Raviverkan jälkeen tehtiin toiselle pitkälle sivulle käynnissä pohkeenväistöt ja toinen pitkä sivu laukattiin (ja päätyihin vielä laukkavoltit). Pohkeenväistöt menivät niin huonosti, että huhhuh (no, tuli sieltä jotian onnistuneita pätkiäkin, mutta kuitenkin). Laukat taas menivät ihan kivasti, laukka on selvästi se meijän askellaji. Donnalla on niin kiva ja iso laukka (jota se ei tosin itsekään osaa koota oikeasti kokeneenkaan ratsastajan kanssa :Dd) ja sitä on kiva ratsastaa. Peppu vaan lensi välillä ilmaan, jos joku tuli liian lähelle eli samalle puolelle kenttää.

Kun tätä oltiin tehty molempiin suuntiin, harjoiteltiin vielä laukanvaihtojakin. Nekin menivät Donnan kanssa yllättävän hyvin! Toki ne olisivat voineet olla siistimpiäkin, mutta olen loppujenlopuksi ihan tyytyväinen. Loppuraveissa tultiin taas niitä puomeja, ja Donna oli jo huomattavasti kivempi ja parempi, mutta oli se kivempi kuitenkin laukassa.

ai mikä tuntuma?
Taaskaan ei tunnista jäänyt sellasta tietynlaista hienoa fiilistä, nyt oikeastaan varmaan laukkoja lukuunottamatta huonommin.. Taas opettaja (joka oli eri kuin viimeksi) oli sitä mieltä, että Donnaksi se meni tosi hyvin (ja tulihan meillä jotain ihan hviäki pätkiä, mutta toki esim Jupiterin (joka on myös kokeneempi poni) kanssa meni paaljon paremmin).

---

Keskiviikkona on sitten seuraava tunti, ja luultavasti menen taas Donnalla. Pääsen ehkä hyppäämänkin, joka ei tosin vielä ole varmaa :D En ole vielä ihan varma kirjoitanko mitään huomenna, mutta keskiviikkona tai torstaiaamuna tulee viimesitään postausta!

-Hilla

2 kommenttia: